Web27 jan. 2024 · Villapaita neulotaan alhaalta ylös suljettuna neuleena niin, että vartalo-osa neulotaan yhdessä ja jätetään odottamaan siksi aikaa, kun hihat neulotaan erikseen. … Web18 okt. 2024 · Riddari – ihka ensimmäinen islantilaisneuleeni. Riddari on ollut pitkään yksi suurimmista käsityötavoitteistani. Olen kuitenkin arastellut sen aloittamista, koska koin sen kovin suuritöiseksi. Inhoan neulomuksia, jotka hautautuvat keskeneräisten koriin niin pitkäksi aikaa, että lopulta ei enää muista mitä oli tekemässä ja kenelle.
Lasten ohjeet - Ilmaisia neule- ja virkkausohjeita DROPS Design:lta
WebOhje: Molla Mills Nauris-kassi. Tilava kassi hauskalla kuviolla virkataan MOI-punoslangasta kolmella värillä ruutupiirroksen mukaan. Malli: Lankava, Molla Mills. Koko: 50x38x12 cm (= leveys x korkeus x syvyys). Lanka: 1 kg luonnonvalkoista (52), 400 g ruskeaa (54) ja 200 g mustaa (70) MOI-punoslankaa (80 % kierrätyspuuvilla, 20 % polyesteri, 500 g = n. 300 m). Web23 jul. 2024 · Villapaidan ohje on norjalaisen lankojen nettikaupan Garniuksen omaa tuotantoa – Emma Love nimeltään – ja se on saanut inspiraatiota Norjan lisäksi Islannista. Jotenkin kuvio mielestäni näyttääkin sellaiselta karun kauniilta, niin kuin Norjan ja Islannin luontokin on. Alan nähdä seuraavaksi tärkeäksi päätökseksi valinnan hartia mallista. maggie hospital
Islantilaistyylinen kaarrokeneule: suunnittele, tee itse - Punomo
WebLankavan käsityökalenteri 13.4.-3.5.2024. Käsityökalenterin kolme keväistä viikkoa ovat täynnä käsityöinspiraatiota! Käsityökalenterista paljastuu viikottain vaihtuvia tarjouksia sekä uunituoreita käsityöohjeita. Lisäksi haluamme nostaa esiin kevääseen sopivia Lankavan suosikkiohjeita vuosien varrelta. Tutustu tarjouksiimme ja ... Web10 feb. 2024 · Lasten Strömsö-villapaita. Aiemmassa Kaarrokeneuleet ja tarvikkeet -postauksessa vilahtikin jo kuvia tästä ensimmäisestä tekemästäni lasten Strömsö-villapaidasta. Ohjeen siihen löydät täältä. Se on … WebLapsen kirjoneulejakku saa uuden ilmeen ihanilla väreillä Pehmeät murretut sävyt sointuvat kauniisti yhteen lapsen perinteisessä kirjoneulejakussa. Kotiliesi 32 kseuraajaa Lisätietoja Neulo lapselle näyttävä kirjoneulejakku murretuilla sävyillä Baby Knitting Patterns Virkkaa Vaatteita Tejidos Jakut Lisätietoja... Lisätietoja courtpeta pin